Näytetään tekstit, joissa on tunniste Socrative. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Socrative. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Yhdessä tekemällä englantia ja historiaa

Englannin ja historian tunneilla iPadit ovat korvanneet perinteiset vihkot lähes täysin. Valtaosa muistiinpanoista ja vihkotehtävistä on tehty mm. Notability-sovellusta käyttäen. Molemmissa oppiaineissa olemme silloin tällöin käyttäneet Socrativea opitun kertaamiseen ja testaamiseen. Olemme käyttäneet oppitunneilla vain niitä sovelluksia, joihin oppilaat ovat jo tutustuneet Arto-open kanssa, joten oppilaita on tarvinnut ohjata käyttöön liittyvissä kysymyksissä hyvin vähän. Laitteet ja ohjelmat ovat toimineet pääasiassa erittäin hyvin.
"I'm the tallest!"

Englannin tunneilla internetin tarjoamat sanakirjasivustot ovat nopeuttaneet ja helpottaneet huomattavasti mm. tekstikappaleiden kääntämistä. Kaikille oppilaille helposti tarjolla oleva internetin käyttömahdollisuus tarjoaa toki myös keinon suoriutua liiankin helpolla käännöstehtävistä, esimerkiksi Googlen kääntäjän avulla. Joku oppilaista onkin tätä joskus kokeillut, mutta aika pian huomannut, ettei se kannata. Käännösohjelmia käyttämällä lopputulos kun on välillä osoittautunut lähinnä huvittavaksi eikä oppimista tapahdu juuri minkään vertaa.

Sarjakuvien käyttöä (Strip Design) olemme kokeilleet adjektiivien taivutusmuotoja harjoiteltaessa. Oppilaat valokuvasivat toisiaan kolmen-neljän kuvan verran ja lisäsivät kuvatekstit, joissa valittu adjektiivi esiintyi eri muodoissaan (esimerkiksi He is fast. - She is even faster. - But look at him! He is the fastest!). Lähes jokaiseen sajakuvaan tuli mukaan huumoriulottuvuus, joka paljastui viimeisessä kuvaruudussa. Tämänkaltainen työskentely ei useimmilta oppilailta vie kovin paljon aikaa, sopii hyvin vaikkapa kotitehtäväksikin ja on useimpien mielestä myös sen verran kivaa, että toimii hyvin väsymyksen poistajana. Parasta tietenkin on, kun saa vielä nähdä toistenkin valmiit tuotokset.

Historian tunneilla olemme kokeilleet ajatuskarttojen tekemistä (Popplet) ja yhdessä kokeessa viimeinen laajempi tehtävä oli vaihtoehtoisesti joko ajatuskartta tai kirjoitelma, jotka palautettiin opettajalle sähköpostiin. Rooman aikakautta opiskeltaessa oppilaat tekivät pienet elokuvat iMovieta käyttäen. Aiheena oli Caesarin viimeinen päivä. Kahteen ryhmään jaetut oppilaat saivat opettajan oppaasta peräisin olevan tekstin, jossa oli kuvaus Caesarin viimeisen elinpäivän tapahtumista. He valitsivat kuvaajan/kuvaajat, jakoivat roolit ja etsivät opettajan kanssa roolivaatteet koulun näytelmävarastosta. Kohtaukset kuvattiin ilman vuorosanoja, liitettiin iMoviella yhtenäiseksi elokuvaksi ja lopuksi äänitettiin päälle kertojan/kertojien kuvaus tapahtumista sekä lisättiin otsikko. 


Oppilaat työskentelivät innolla, joskin aikaa kului paljon. Suunnitteluun ja alkuvalmisteluihin kului aikaa noin puoli tuntia, varsinaiseen kuvaamiseen pari-kolme tuntia ja lopputyöhön, jossa leikkeet liitettiin ja lisättiin ääni, meni suunnilleen oppitunnin verran. Varsinaisten historian tuntien lisäksi käytimme tähän yhden toimintatunnin ja musiikin oppitunnin sekä osa teki loppuäänityksiä vielä välitunneilla. Kovin usein tällaiseen projektiin ei ole mahdollista ryhtyä, mutta jakson päätteeksi ollut koe osoitti, että tekemisen ohella myös asiasisältö oli jäänyt mieleen. Oppilaat muistivat ryhmäkokeessa Caesarin viimeisen päivän tapahtumat erittäin hyvin.

Itse olen tykännyt iPadeilla eniten työtavoista, jotka laittavat oppilaat toimimaan yhdessä. Vaikka ne ovat etenkin ennen vauhtiin pääsemistä hieman rauhattomampia ja meluisampia, on ryhmässä työskenteleminen monella tapaa kehittävää ja siitä seuraava hyvä yhteishenki arvokasta.


Satu Kukkonen, luokanopettaja, Hutun koulu

torstai 18. huhtikuuta 2013

Prosesseja - Yksinkertaiset koneet "flipaten"

Tämä teksti kuuluu postaussarjaan, jolla on tarkoitus valottaa oppimisprosesseja, joita tablettien opetuskäytöllä on kehitetty Taivalkosken mobiilioppimishankkeessa. iPadien koulukäyttö voisi olla sitäkin, että ladataan niihin opiskeltavaan aiheeseen liittyviä ns. oppimis-appseja ja käytetään niitä aihettä käsittelevillä oppitunneilla. Näinkin teemme, mutta tärkeämpää on uudistaa ja kehittää luokassa jo olemassa olevia oppimisprosesseja iPadien avulla.

Flipped classroom eli opetuksen kääntämisen malli on viimeksi kuluneen vuoden aikana ollut paljon esillä. Siksi mekin hankesuunnitelmaa laadittaessa lupasimme: "Hankittavien tablet-laitteiden avulla kehitetään työskentelymalli, jossa oppilas eri medioiden avulla (teksti, podcast, video) ennakkoon tutustuu kotonaan seuraavan päivän aiheeseen ja oppitunti käytetään aiheen syventämiseen sosiaalisen tiedonrakentelun keinoin." Tässä ei ole koko totuus Flipped classroomista, johon voi tarkemmin tutustua esim. täältä, mutta jotenkinhan tässäkin piti olla mukana.

Hankkeen alkukuukaudet olen opettajana elänyt sellaisen mahdollisuuksien pilven keskellä, että ihan joka hetki ei hankesuunnitelman lupaukset ole olleet mielessä. Vaikka tekniikka toimii varmasti kuin vipu, on pedagogista kehitettävää ja kokeiltavaa niin paljon, että välillä on ollut viakeuksia nähdä metsää puilta. Olemme kuitenkin olleet oikealla tiellä, sillä tänään se toimii, Flipped classroom in Hutun koulu, meidän tavallamme. Kehitettävää siinä vielä on ja saakin olla. Kaikki rakentava kritiikki onkin tervetullutta. Tarkoitus ei ole tässä esitellä valmista mallia, vaan kertoa, mitä ja miten olemme opiskelleet fysiikan voimat-jaksoa hieman uudella tavalla. Ehkä tästä joskus kehittyy se mallikin.



Aiheeseen tutustumien

Käytössämme on Edmodo, mainio maksuton 2010-luvun sosiaalinen verkko-oppimisympäristö, jonka kautta annan opettajana tehtäviä, otan vastauksia vastaan ja arvioin niitä. Eilen käsittelimme kitkaa ja päivän päätteeksi annoin oppilaille Edmodon kautta tehtäväksi tutustua oppikirjan tekstin avulla seuraavaan aiheeseen yksinkertaisista koneista ja fysiikan työ-käsitteestä. Tutustumistehtävään kuului poimia kirjasta jokin mielenkiintoinen asia ja kirjoittaa se kommentiksi Edmodon tehtävänannon yhteyteen.

Eikö Flipped classroomissa tutustuminen pitäisi tehdä jonkin teknisen härpättimen avulla? Kun mallia esitellään, mainitaa usein videot sekä screen- ja podcastit. Kyllä, mutta painettu kirjakin on tekninen keksintö, kun avaamme vähän aikaperspektiiviä. Mielestäni olennaista ei ole käytettävä teknologia, vaan asiat, jotka tapahtuvat oppilaiden pään sisällä ja heidän välillään vuorovaikutuksen palvellessa oppimista. Mielelläni tietysti käytän videoa ja "casteja", jos niitä on helposti saatavilla. Ihan joka aiheeseen en ehdi itse sellaista valmistamaan.


Edmodoon ilmestyneistä kommenteista päätellen kaikki eivät ole tutustumistehtäväänsä tehneet ainakaan sellaisella vakavuudella, että asioita olisi poimittu kommenteiksi. En näe kuitenkaan tarpeelliseksi kontrolloida asiaa, sillä fiksuimmat ovat jo parin kerran jälkeen oivaltaneet, että ennakkotutustumisesta on hyötyä. Uskon, että tämä tieto leviää oppilaiden keskuudessa parhaiten, jos opettaja ei asiaa sormeile.



Mikä ei kuulu joukkoon? Taulukuva tunnilta.

Johdattelu käsitteisiin

Aloitimme tunnin kitkan käsitettä kertaavalla pienellä keskustelulla koko luokan kanssa tavalliseen ope kysy, oppilas vastaa -tyyliin. Sitten esittelin vivun toimintaperiaatteen tauluviivaimen, kostean taulusienen ja kumotun maitorahkarasian avulla. Kuorma, vipuvarsi ja tukipiste tulivat tutuiksi. Huomattiin, että tauluviivain taipuu reilummin, kun tukipiste on kauempana kuormasta.

Kaltevan tason esittelin taulupiirroksella, jossa yksikätinen Nörtti-Kalle pähkäilee vararenkaan nostamista volkkarinsa tavaratilaan. Lankun avulla rengas vierii yhdelläkin kädellä, mutta mikä voimassa voitettiin se hävittiin matkassa. Lopuksi esittelin pari sovellusta, työkalua,  molemmista laitteista ja pyysin oppilaita keksimään muutaman lisää.



Peer instruktion

Seuraavassa vaiheessa käytimme Harvardin yliopiston fyysikko Eric Mazurin popularisoimaa ja Pekka Koskisen suomeksi esittelemää Peer instruktion -menetelmää. Olin laatinut aiheesta kolme väittämää, joista ensimmäinen osoittautui hedelmällisimmäksi: 
  1. Keinulauta on esimerkki kaltevasta tasosta.
  2. Saksissa on kaksi vipua kiinnitetty toisiinsa.
  3. Työ muodostuu voimasta ja matkasta.
Avasin iPadillani Socrativen (joka toimii myös monilla muilla laitteilla) Single Question Activities -osiosta tosi/epätosi-kysymyksen ja oppilaat kirjautuivat huonenumerolla (My Room Number) vastaamaan kysymykseen. Ajatuksena on, että oppilaat vastaavat ensin täysin oman ajatuksensa ja ennakkotietonsa mukaisesti annettuun väittämään. Sen jälkeen väittämästä ja siihen annetuista vastauksista keskustellaan ryhmässä vastauksia vertaillen ja perustellen. Sitten sama väittämä esitetään uudelleen ja oppilaat vastaavat taas. Lopuksi asia varmennetaan keskustellen koko luokan kanssa.

Esim. ensimmäisen väittämän kohdalla vastaukset jakautuivat ensimmäisellä kertaa lähes tasan, mutta toisella kerralla enää yksi oppilas vastasi väittämän olevan totta. Oppilaat olivat siis opettaneet toisilleen vivun toimintaperiaatteen. Ensimmäinen väittämä on siinä mielessä hyvä, että keinulauta muistuttaa laitteena kaltevaa tasoa. Toiminnaltaan se on kuitenkin selvästi vipu, koska siinä vipuvarsi (lauta) liikku tukipisteen ympärillä. 

Kaksi muuta väittämää lähinnä tarkistavat asian ymmärtämistä. Esim. toisen väittämän kohdalla kaikki vastasivat heti oikein, joten keskustelua ja toista kysymistä ei tarvittu. 

Oppilaat ovat todella innostuneita tästä työskentelytavasta. Se kannustaa ottamaan asiasta selvää etukäteen. Keskusteluissa oli selvästi nähtävissä paneutumista omien ajatusten esittämiseen ja oman vastauksen perustelemiseen.

Harjoittelua

Kaksi oppijaa, eri tehtävät, sama aihe.
Peer instruktion -vaihe vei selvästi suurimman osan oppitunnin ajasta. Vaiheen jälkeen oppilaat avasivat Edmodonsa ja löysivät sieltä tunnin alkuun ajastetut aiheeseen liittyvät tehtävät. Kielellisesti kyvykkäämmät kirjoittivat oppikirjan pyramidin rakentamista esittävästä kuvasta kertomuksen, johon sisällyttivät jossain muodossa sanat kitka, painava, pyramidi, vipu ja kalteva taso. Muut etsivät kirjan tekstistä aiheeseen laatimaani ristikkoon sopivat sanat. Kaikki tehtävät palautettiin opelle arviointia ja palautetta varten Edmodon kautta.


Flippaustako?

Olisi mielenkiintoista kuulla asiaan perehtyneiltä lukijoilta, onko käyttämäni menetelmä Flipped classroom -konseptin mukainen. Teenköhän vääryyttä koko hienolle asialle käyttäessäni menetelmän nimeä tässä yhteydessä? Toivoisin, että tämä teksti voisi olla avaamassa keskustelua menetelmän sisällöstä vahvuuksineen ja heikkouksineen ja että tuon keskustelun kautta voisin itsekin olla mukana syventämässä käsitystäni tuosta globaalin suosion saavuttaneesta ajattelutavasta. Meillä oli tämän aiheen parissa tällä oppitunnilla hauskaa. Kaikki olivat innolla mukana haasteellisessa pohdinnassa ja ryhmien keskusteluja seuratessani näin monien lamppujen syttyvän.


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Luokkaäänestyksiä Socrativella

Socrative, ilmainen visapalvelu, mahdollistaa myös äänestyksen järjestämisen annetuista esityksistä. Olemme käyttäneet tätä ominaisuutta esim. päätettäessä yhdessä, mitä teemme toimintatunnilla. Joskus on paikallaan palkita oppilaita vapaavalintaisella ohjelmalla. Äänestäminen sujuu näin:

  1. Avaan Socrativen Teacher-appsin iPadiini ja aloitan Short Answer -visan, joka löytyy pääikkunan  Single Question Activities -ryhmästä.
  2. Peilaan iPadin kuvan taululle. Oppilaat avaavat iPadeillaan/mobiililaitteillaan Socrativen Student-appsin (tai muulla laitteella m.socrative.com) ja kirjautuvat visaan huonenumerollani (My Room Number).
  3. Oppilaat kirjoittavat ja lähettävät ehdotuksensa. Ne tulevat saman tien näkyviin iPadiini ja taululle.
  4. Jos ehdotuksissa on sisällöltään samoja tai sopimattomia, täppään ylimääräiset pois punaisista rasteista. Jäljelle jää vain toisistaan poikkeavat ehdotukset.
  5. Siirrymme äänestykseen, kun painan Vote on responses -painiketta iPadissani.
  6. Oppilaat äänestävät laitteillaan haluamaansa ehdotusta. Äänestystulos päivittyy reaaliajassa taululle.
  7. Toteamme äänestyksen tuloksen ja laitamme toimeksi.
Tuollaisen äänestyksen järjestämiseen menee korkeintaan pari minuuttia, jos laitteet on valmiiksi oppilaiden saatavilla.

Tämä blogin Socrative-tekstit

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Vanhempainilta iPadien koulukäytöstä

Vanhempainilta iPadien koulukäytöstä on nyt pidetty. Ilta oli hyvin positiivinen kokemus. Luokka oli aivan täynnä, sillä oppilaat olivat vanhempiensa mukana ja osallistuminen oli 100%, mitä en muista ennen tapahtuneen opettajaurani aikana.

Esitykseni tuntui kiinnostavan läsnäolijoita, sillä keskkusteluakin syntyin sen lomassa. Tärkein tavoitteeni illalle oli keskustella iPadien käytöstä kotona kotitehtävien tekemiseen. Vanhemmat suhtautuivat asiaan myönteisesti. Muu kuin opiskelukäyttö kotona jakoi hieman mielipiteitä, mutta linjasimme, että siitä voivat kodit päättää itse ja he myös vastaavat laitteiden käytöstä muuhun kuin opiskeluun. Tähdensin, että laitteessa tulisi koulupäivän alkaesa olla riittävästi virtaa päivän koulutyöhön. Omia latureita siis tarvitaan koteihin.

Oppilaiden tehtävänä oli illan aikana esitellä laitetta ja sillä tekemiään töitä vanhemmilleen. Illan päätteeksi teetin kyselyn Socrative-palvelun avulla vanhemmille illan esityksestä ja valmiudesta laitteen kotikäyttöön sekä laturin ja WLAN-verkon hankintaan. Kotikäyttökanta oli yksimielisen myönteinen, suurin osa aikoi hankkia laturin ja langattoman verkon hankkijoitakin oli useita. Tästä on hyvä jatkaa, kun tekemisellä on lasten vanhempien tuki. Kiitos ja kumarrus!

maanantai 15. lokakuuta 2012

iPadeja opettajille ja socratiivista visailua

Nyt on ensimmäiset uudet iPadit saapuneet koulullemme ja jaettu hankkeeseen osallistuville opettajille. Kaksi heistä on täysin untuvikkoja padien suhteen, allekirjoittanut on käyttänyt vaihtelevasti ensimmäisen sukupolven iPadia, joka hankittiin koulullemme kaksi vuotta sitten. Ensituntuman perusteella opettajat vaikuttivat varsin kiinnostuneilta ottaessaan käyttöön uutta työvälinettään.

Myös AppleTV:n yhdistin tänään HDMI-piuhalla SMARTboardin projektoriin. Piuha ei kuulu Applen toimitukseen, joten se piti erikseen tilata. Kaapelikauppa.fi toimitti johdon hämmästyttävän nopeasti: Tilaus lähti perjantaina iltapäivällä ja johto oli käytössä jo maanantaina puolenpäivän aikoihin! AppleTV:n avulla on mahdollista "peilata" langattomasti iPadin kuva projektorin kautta taululle.

Matematiikan tunnin lopuksi kokeilimme kuudesluokkalaisten kanssa kertotaulutestiä Socrative-palvelun avulla. Socrative on ilmainen palvelu, jonka kautta on mahdollista esittää oppilaille kysymyksiä (monivalinnat ja lyhyet tekstivastaukset) haluamistaan aiheista. Visapalvelimena toimi open läppäri (PC) ja oppilaat vastasivat vuoron perään omassa käytössäni olevalla iPadilla sekä koulun vanhemmalla iPadilla. iPadiin Socrativesta on oma appsinsa sekä opettajalle että oppilaille, mutta palvelua voi yhtä hyvin käyttää millä tahansa internetin selaamiseen soveltuvalla laitteella. Tällöin opettaja kirjautuu palveluun osoitteessa t.socrative.com ja oppilaat osoitteessa m.socrative.com. Oppilaat opettajaan yhdistää "huonenumero", joka on syytä merkitä näkyville esim. luokan taululle.

Kertotaulujen kyselyssä Socrative toimii parhaiten, kun tehtävätyypiksi valitsee monivalinnan (Multiple Choice), kysymyskohtaan (Question) laittaa kertolaskun (esim. 7*7) ja vastausvaihtoehdoiksi lähellä olevia tulon arvoja (esim. 42, 49, 56, 64). Visan loppuun laitoin monivalinnan, jolla vastaaja arvioi kertotaulujen osaamistaan.

Oppilaiden vastatessa vuorollaan, ope voi seurata koneeltaan reaaliaikaisesti (Live Results) tulosten kehittymistä. Kun kaikki ovat vastanneet, raportin voi lähettää sähköpostiin tai avata Exel-taulukkona. Kätevää jo kahdella iPadilla!

PS. Kuvan Socrativen mobiiliweb-käyttöliittymästä kaappasin iPadin näytöstä painamalla yhtaikaa koti- ja sammutusnäppäintä ja rajasin sovelluksella Skitch, joka löytyy Appstoresta. Tämä blogiteksti on kirjoitettu BlogPress-appsilla.

Tämä blogin Socrative-tekstit
Riikan bloggaus Socrativesta

Viikon suosituimmat blogin tekstit