Näytetään tekstit, joissa on tunniste Strip Design. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Strip Design. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. elokuuta 2013

Valokuvaustehtävä havupuista

Mobiilioppimista koulun lähimetsässä
 Biologiassa aiheenamme oli yleisimmät havupuumme kuusi ja mänty sekä niiden elinympäristöihin tutustuminen. Toteutimme aiheen valokuvaustehtävän muodossa.

Jaoin oppilaat 3-4 hengen ryhmiin ja kerroin, että seuraava tehtävä tullaan tekemään ryhmän kanssa yhdessä, mutta siten, että jokainen palauttaa oman tuotoksensa opettajalle Edmodon kautta. Sen jälkeen esittelin valkokankaalla (iPad - AppleTV) Strip Design -sarjakuva-appsin templaten päälle tekemäni tehtävänannon. Kaksi ryhmää sai aiheekseen kuusen ja kaksi männyn.

Tehtävänanto Strip Design -templaten muodossa
Tehtävänä oli:

  1. Ottaa templaten päälle punaisella merkityistä aiheista tabletilla valokuvat,
  2. koostaa niistä Strip Designillä kuvakollaasi ko. templatea käyttäen ja 
  3. lisätä jokaiseen kuvaan sitä selittävä teksti Strip Designin textbox-ominaisuuden avulla.
Siirryimme tablettien kanssa ulos oikeanlaista metsätyyppiä etsimään. Muutamille ryhmille oikeanlaisen metsä löytämiseen tarvittiin opettajan apua, mutta lopulta kuusiryhmät löysivät etsimänsä koulun rannasta ja mäntyryhmät maantien takaa. Kuvia otettiin innokkaasti ja ryhmän jäsenet auttoivat toisiaan sopivien kuvauskohteiden etsimisessä.

Lopputunniksi palattiin luokkaan kollaasia koostamaan. Lähes kaikki saivat työnsä valmiiksi saman oppitunnin aikana. Muutama sai työn viimeistelyn ja palauttamisen kotitehtäväkseen.

5-6. luokan oppilaat olivat erittäin innostuneita tämän opimistehtävän tekemisessä. Merkittävä osa aiheen opiskelusta tapahtui luokan ulkopuolella luonnossa. Saimme kokea, mitä mobiilioppiminen voi parhaimmillaan olla. Aikaa tehtävän valmistelemiseen meni vain muutama minuutti. Tehtävänantokuvan tekemiseen käytin iPadin kuvankaappausominaisuutta ja Skitch-appsia.

Venlan valmis työ

maanantai 7. tammikuuta 2013

Sarjakuvien kautta alkuun

Tänään päästiin sitten itse asiaan. Oppilaat hakivat iPadinsa Leba-laukusta ja aloimme yhdessä tutustua laitteeseen AppleTV:n avulla. Kerroin oppilaille ensin, miten iPadini näyttöä vierittäessäni tieto siirtyy langattomasti luokan nurkassa olevalle WLAN-tukiasemalle ja sieltä edelleen langattomasti mustalle, pyöristetyn neliön muotoiselle ja nyrkin kokooiselle murkulalle, jonka nimi on AppleTV. Murkulasta menee lanka älytaulun projektorille, joka näyttää padini näytön liikkeen taululla koko luokalle. Kätevää!

Kävimme läpi iPadin fyysiset nappulat ja niiden toiminnot (koti, viimeiset appsit, ruudunkaappaus). Sitten pääsimmekin tutustumaan ensimmäiseen ohjelmaan (app), johon rooliin olin valinnut sarjakuva-appsin Strip Design. Sarjakuvan tekeminen on monissa oppiaineissa hyväksi havaittu oppimismenetelmä, joten heti ensimmäisestä iPad-tunnista alkaen tähtäimessä on oppimisen kehittäminen uuden tekniikan avulla.

Esittelyni jälkeen annoin oppilaille tehtäväksi luoda valokuvasarjakuva, jonka tarkoituksena on opastaa iPadin käyttöön. Lapset vuoroin kuvasivat ja toimivat malleina. Pääsipä opekin muutamaan sarjakuvaan. Lopputulokset lähetettiin 'Share'-toiminnon kautta opettajan sähköpostiin. Työskentely oli odotetun innostunutta ja lopputulokset yllättävänkin hyviä ensimmäisiksi iPad-töiksi. Tästä on hyvä jatkaa.

***

Jokunen kommentteja lähettänyt on ihmetellyt, miten köyhällä Taivalkosken kunnalla on varaa hankkia kalliita laitteita lasten käyttöön. Omin varoin se tuskin olisikaan mahdollista, mutta hankkeemme on saanut Opetushallitukselta rahoitusta siten, että kuntamme osuudeksi hankintakustannuksista jää vain 27%. Laitteet eivät ole lasten käytössä leikkikaluina, vaan niiden avulla on tarkoitus kehittää oppimista.

Viikon suosituimmat blogin tekstit