keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Luokkaäänestyksiä Socrativella

Socrative, ilmainen visapalvelu, mahdollistaa myös äänestyksen järjestämisen annetuista esityksistä. Olemme käyttäneet tätä ominaisuutta esim. päätettäessä yhdessä, mitä teemme toimintatunnilla. Joskus on paikallaan palkita oppilaita vapaavalintaisella ohjelmalla. Äänestäminen sujuu näin:

  1. Avaan Socrativen Teacher-appsin iPadiini ja aloitan Short Answer -visan, joka löytyy pääikkunan  Single Question Activities -ryhmästä.
  2. Peilaan iPadin kuvan taululle. Oppilaat avaavat iPadeillaan/mobiililaitteillaan Socrativen Student-appsin (tai muulla laitteella m.socrative.com) ja kirjautuvat visaan huonenumerollani (My Room Number).
  3. Oppilaat kirjoittavat ja lähettävät ehdotuksensa. Ne tulevat saman tien näkyviin iPadiini ja taululle.
  4. Jos ehdotuksissa on sisällöltään samoja tai sopimattomia, täppään ylimääräiset pois punaisista rasteista. Jäljelle jää vain toisistaan poikkeavat ehdotukset.
  5. Siirrymme äänestykseen, kun painan Vote on responses -painiketta iPadissani.
  6. Oppilaat äänestävät laitteillaan haluamaansa ehdotusta. Äänestystulos päivittyy reaaliajassa taululle.
  7. Toteamme äänestyksen tuloksen ja laitamme toimeksi.
Tuollaisen äänestyksen järjestämiseen menee korkeintaan pari minuuttia, jos laitteet on valmiiksi oppilaiden saatavilla.

Tämä blogin Socrative-tekstit

tiistai 9. huhtikuuta 2013

QR-koodien käyttökohteita opetuksessa

Edellisessä postauksessa opastettiin, miten QR-koodin voi helposti tehdä iPadilla. Mutta mihin koodeja tarvitaan opetuksessa? Tässä on koottuna joitain kokeiltuja käyttökohteita. Jaapa oma ideasi komenttina, niin lisätään se listaan jakajan nimellä ja blogilinkillä varustettuna.

  • QR-koodit matematiikan kirjan sivuilla: Skannaamalla mobiililaitteellaan matematiikan kirjan sivulle liimatun koodin, oppilas saa nähtäväkseen opettajan tekemän lyhyen opastevideon kirjan sivulla käsiteltävästä aiheesta. (Idea alunperin: Mobiilisti Mikkelissä -hanke, aiempi blogiteksti aiheesta: Matematiikan opastevideot)
  • Lukuraportti Google-lomakkeella: Luettuaan kirjan oppilas skannaa luokan seinältä QR-koodin, josta avautuu Google-lomake. Syötettyään pyydetyt tiedot kirjasta lomakkeeseen, oppilas lähettää tiedot opettajan Google Drivessä olevaan taulukkoon. (Taivalkosken mobiilioppimishanke)
  • Päässälaskuharjoitus: Matematiikan tunnin lopuksi opettaja heijastaa koodin luokan taululle. Koodista avautuu Google-lomake, johon oppilas kirjoittaa ensin nimensä. Opettaja lukee sitten matematiikan opettajanoppaasta neljä päässälaskutehtävää joihin oppilaat vastaavat kirjoittamalla vastauksensa lomakkeen neljään kenttään. Vastausten lähettämisen jälkeen opettaja voi verrata heti tuloksia Google Driven taulukosta. Samaa koodia/lomaketta voidaan käyttää vaikka jokaisella matematiikan tunnilla. (Taivalkosken mobiilioppimishanke)
  • Kertolaskutesti: Opettaja on tehnyt tärkeimmistä opeteltavista kertolaskuista kaksi 15 kohdan Google-lomaketta ja molempiin QR-koodit. Koodien avulla on kätevää pitää matematiikan tunneilla kertotaulutestejä lomakkeita vuorotellen, kunnes kaikki osaa kertolaskut. Lomakkeen alussa on kohta oppilan nimelle ja lopussa monivalinta osaamisen itsearvioinnille. Taulukosta opettaja näkee helposti poikkeamat sarakkeessa ja voi ilmoittaa väärän vastauksen tuottaneet laskut välittömästi oppilaalle lisäharjoituksen kohdentamista varten. (Taivalkosken mobiilioppimishanke)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

QR-koodi iPadilla

QR-koodin tekeminen onnistuu tulostusvalmiiksi iPadilla. Koodin tekemiseen tarvitset esim. QR Code Maker -appsin (muitakin löytyy), jota käytän tässä ohjeessa. Koodin voi tehdä myös suomalaisessa QR-koodit.fi-palvelussa. Lisäksi käytän Notabilityä koodin valmistelemiseen tulostuskuntoon.


QR-Code Maker
  1. Avaa Safariin nettisivu, johon haluat QR-koodin vievän.
  2. Kopioi Safarista sivun nettiosoite (esim. http://taimob.blogspot.fi).
  3. Avaa QR Code Maker ja valitse Add.
  4. Kirjoita koodillesi nimi (esim. Taimob-blogi) ja valitse Add.
  5. Liitä Safarista kopioimasi nettiosoite tekstikenttään.
  6. Valitse alareunasta ‘URL Adress’ ja sopiva koodin koko (seinälle tulostettavaan esim. Large, kirjaan liimattavaan Small)
  7. Paina Create ja sitten Save. Nyt koodisi on kuva-albumissasi.
  8. Avaa Notability (tai muu appsi, johon voit liittää kuvaa, kirjoitta tekstiä ja jakaa sähköpostitse).
  9. Lisää koodi kuvana editoriin, lisää haluamasi otsikkoteksti ja kuvaus ja lähetä omaan sähköpostiisi.
  10. Avaa lähettämäsi viesti PC:llä ja tulosta koodi.
Mihin niitä voi käyttää? Esimerkkejä käyttökohteista löytyy täältä.


torstai 21. maaliskuuta 2013

Oppimisen organisointia ja vuorovaikutusta Edmodolla

Tarvitaanko verkko-oppimisympäristöä luokkamuotoisessa perusopetuksessa? Eikö kasvokkain viestiminen puhein ja elein ole kaikkein tehokkainta oppimiselle ja kaikki muut viestimet vain heikentävät tilannetta? Sosiaalinen media on kaikkien huulilla, mutta onko sillä sittenkään mitään annettavaa kouluoppimiselle? Tällaisia kysymyksiä on kuultu viime vuosina. On kokeiltu etäopetusta ja palattu juurille.
Sitten tuli iPadit, appsit ja Edmodo.

iPad toiveiden työväline

iPad räjäytti mahdollisuuksien pilven lukuisiksi pikkuprojekteiksi, uusiksi menetelmiksi hankkia, rakentaa ja esittää tietoa. Hämmentävän huikea tunne, kun jokaisella oppilaalla on oma, varmatoiminen ja helppokäyttöinen tietokonepääte näpeissään. Ja appseja on joka lähtöön, useimpiin valinnan varaakin. Kaikki virkavuosien aikana koneiden puutteeseen tai kankeisiin ohjelmiin kaatuneet ideat ovat nyt toteuttamiskelpoisia! Ongelmana vain, mistä aloittaa, mitä tehdä sitten ja miten saada tähän kaikkeen kehittävään sellaista järjestystä, joka tukee lasta hänen kasvussaan.

Kun iPadista oli tullut oppilaille jokapäiväisen oppimisen kumppani, aloin kaivata järjestelmää, jolla oppimista voisi organisoida. Miten oppimisen pienet purot voisi koota yhdeksi vuolaana vieriväksi virraksi?

Järjestystä kaaokseen

Edmodo, maksuton verkko-oppimisympäristö, linkkikirjasto ja sosiaalisen median palvelu toi järjestyksen kaaokseen. Olemme vasta alussa, mutta se alku on ollut niin vakuuttava, että tästä luultavasti tulee jotain. Olen alkanut ajatella tosissani, että työkirjat voisi sittenkin jättää tilaamatta. Kun vuosia kiertäneet oppikirjat voisi korvata sähköisillä sisarillaan, niin kirjattomasta koulusta voisi tulla totta.

Edmodo on avautunut vähitellen useiden kokeilujen kautta. Heti alkuun tein opetunnukseni lisäksi käyttööni oppilastunnuksen, jolla pääsen näkemään, miltä kokeiluni näyttävät oppilaalle. Pian rohkenin kutsua oppilaat ryhmääni, jossa aloimme opiskella ihmisen biologiaa. Pala palalta olemme ottaneet palvelua käyttöön joka päivä uutta oppien.

Oppilaat käyttävät Edmodoa iPadeilla joko Safarin kautta tai Edmodo-appsilla. Kotona käytetään myös PC:tä, jos langatonta verkkoa ei ole.

Oppilaat ovat:

  • oppineet löytämään open tekemiä tehtäviä kotisivun uutisvirrasta, kirjoittamaan niihin vastauksia esim. iAWriter-appsilla ja palauttamaan (Turn In) vastaukset opettajan arvioitavaksi ja kommentoitavaksi.
  • oppineet löytämään etusivun keltaiselta ilmoitustaululta (Notifications) ilmoituksen open arvioimasta tehtävästä ja täydentämään sitä tarvittaessa kirjoittamalla lisäyksen vastauksensa kommentiksi.
  • oppineet liittymään vapaamuotoista keskustelua varten luotuun "Yleistä pulinaa"-ryhmään ja keskustelemaan siellä enemmän tai vähemmän sivistyneesti.
  • oppineet rakentamaan yhdessä tietoa kirjoittamalla open viestinä (Note) antaman ohjeen perusteella opiskeltavasta tekstistä kysymyksiä ja vastaamaan luokkatovereiden kirjoittamiin kysymyksiin.

Opettajana olen:

  • oppinut tekemään ryhmiä (Groups) eri aihepiirien opiskeluun ja niihin pienryhmiä (Small Groups) eritasoisia oppilaita varten.
  • oppinut suunnittelemaan hauskoja mutta kehittäviä oppimistehtäviä ryhmiin ja pienryhmiin, asettamaan määräaikoja sekä ajoittamaan niiden ilmestymisen sopivina aikoina.
  • oppinut arvioimaan oppilaiden palauttamia tehtäviä ja antamaan heille kannustavia kommentteja arvioinnin yhteydessä.
  • oppinut seuraamaan oppilaiden oppimisen edistymistä (Progress) arviointisivulta ja muistuttamaan viipyvistä vastauksista henkilökohtaisilla viesteillä.
  • oppinut tekemään Edmodossa arvomerkkejä (Badges) ja myöntämään niitä oppilaille heidän saavuttamistaan arvostettavista asioista (esim. 1. tehtävän palautus, hyvä kysymys, hyvä pohdinta, vastauksen täydennys jne.)
  • oppinut kokoamaan oppimiseen sopivia verkko materiaaleja kirjastoon (Library), josta ne on erittäin helppo poimia liitteiksi tehtäviin.
  • oppinut luomaan visamuotoisia (Quiz) tehtäviä, joiden tulokset kirjautuvat automaatiisesti arviointikirjaan (Grade Book).
  • oppinut tekemään äänsetyksiä oppilaille.
  • oppinut, että myös huoltajat voi kutsua seuraamaan työskentelyä Edmodossa.
  • ihmetellyt luokan innostunutta ja vuorovaikutteista työskentelyä oppimistehtävien parissa.
  • oppinut entistä enemmän ohjaamaan oppimisprosessia tiedon lusikoimisen sijaan.
Reilun viikon aikana saatu vaikutelma Edmodosta on erittäin hyvä. Edmodo tarjoaa opettajalle hienot työkalut oppimisen suunnitteluun, organisointiin ja arviointiin. Edmodon kautta käytävä kirjallinen viestintä täydentää loistavasti luokassa tapahtuvaa suullista vuorovaikutusta. Suomenkielisyyden puute on hidaste, muttei estä palvelun käytön omaksumista.

Open ja oppilaiden keskustelua Edmodossa



Viikon suosituimmat blogin tekstit