keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kasvutarinoita radio-ohjelmiksi

Taivalkosken kunnan kouluissa on kuluneena lukuvuotena ollut yhteisenä painoalueena "Ihmisenä kasvaminen". Toteutimme teemaa keskustelemalla ihmisenä kasvamisesta ja henkisestä kehittymisestä sekä asioista, jotka niihin vaikuttavat. Oppilaat kirjoittivat "kasvutarinan".
Tavoitteina oli:
Taulukuva kirjoittamisprosessin alkuvaiheesta
  1. kuvata alkutilanne, jossa kuvitellulla henkilöllä on jokin ongelma, tiedostettu tai tiedostamaton,
  2. kuvata tapahtumat, jotka aiheuttavat ihmisenä kasvamista ja
  3. kuvata lopputilanne, jossa ihminen on jotenkin muuttunut.
Oppilaat kokivat tehtävän haasteellisena ja osa tarvitsi henkilökohtaisia vinkkejä päästäkseen käsiksi kirjoittamiseen. Tuloksena syntyi hienoja tekstejä. 

Muutama oppilas oli kirjoittanut niin oivaltavasti, että päätimme työstää tekstejä edelleen. Fysiikan voima-jakson yheydessä syntynyt idea radio-ohjelmista sai nyt jatkoa. Oppilaat kirjoittivat omia määritelmiä ihmisenä kasvamisesta. Niistä teimme lyhyen radio-ohjelman. Kaksi kuudesluokkalaista luki omat tarinansa iPadinsa Hokusai-appsilla äänitiedostoiksi, josta työstin helposti radio-ohjelmat samaa appsia käyttäen. Yhden viidesluokkalaisen kasvutarinan luin pienen toimitustyön jälkeen itse kuunneltavaan muotoon.

Valmiit ohjelmat on kuunneltavissa nettiradiossamme.

***

Hokusai on mainio ohjelma äänen taltiointiin ja muokkaamiseen iPadilla. Äänittämisen lisäksi ääntä voi tuoda iPadin musiikkikirjastosta ja Dropboxista. Ohjelman "audio paste"-toiminnon avulla äänileikkeitä voi helposti siirtää projektista toiseen. Yhdessä porjektissa voi olla useita päällekkäin kuuluvia ääniraitoja.

Ääntä voi viedä WAV- ja MPEG-4 -muodoissa sekä (ilmeisesti Applen) soittoäänimuodossa kolmella laatutasolla Dropboxiin tai avattavaksi esim. iMoviessa. Ohjelman ilmaisversiossa työskentely-ympäristö on hyvin rajoitettu, mutta muutaman euron satsauksella ohjelmsta saa varsin näppärän työkalun esim. nettiradio-ohjelmien tekemiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain rakentavat kommentit julkaistaan.

Viikon suosituimmat blogin tekstit